Tapahtumat osana verkkoliiketoimintaa tekevien yritysten markkinointia
| |

Tapahtumat osana verkkoliiketoimintaa tekevien yritysten markkinointia

Modernit organisaatiot osaavat tänä päivänä järjestää tapahtumia monimuotoisesti, eli kokoamalla ihmisiä livenä yhteen, verkkotapahtumina tai näiden muotojen sekoituksena, eli hybridimuodossa. Olemme tutkineet ja seuranneet toimialamme sekä sen tarjoamien palveluiden kehitystä viimeisen kahden vuoden ajan ja uskallamme väittää, että suurin osa yrityksistä toteuttaa tapahtumia monimuotoisesti hyödyntämällä toisistaan erillään olevia teknologia ja palveluita, jotka eivät keskitetysti kerää tietoa tai vie niitä esimerkiksi markkinoinnin elintärkeisiin taustajärjestelmiin kuten CRM:ään. Miksi tämä on ongelma?

Kiinalaisjätit muuttivat digikaupan kilpailukenttää
| |

Kiinalaisjätit muuttivat digikaupan kilpailukenttää

Kaupan liiton arvion mukaan suomalaisten verkko-ostaminen kutistui viime vuonna toista vuotta peräkkäin, nyt noin neljä prosenttia, kun suomalaiset vähensivät ennen kaikkea kotimaasta tehtyjä digiostoksia. Digiostamisen hiipuminen näkyi varsinkin rakentamisen ja remontoinnin tuotteiden, kirjojen ja kodin elektroniikan verkko-ostoksissa, mutta esimerkiksi kosmetiikkaa, lemmikkitarvikkeita ja elintarvikkeita ostettiin aiempaa enemmän.

Arhi Kivilahti
| |

The testament of a furniture dealer – ingvar kampradin ajaton perintö

IKEA on yksi kaupan alan kiistatta hienoimmista menestystarinoista. Yhtiö on laajentunut 80 vuodessa peräti 63 maahan. Uniikeinta IKEAn laajentumisessa on se, että yhtiö on kyennyt erikoistumaan kilpailijoistaan niin, ettei sen valtavaa 47,6 miljardin euron myyntiä ole haastanut juuri kukaan.