·

Mediatiedote

MediaTiedote

Digital Commerce Finland käynnistää toimintansa – tavoitteena luoda maailman kilpailukykyisin digitaalisen kaupan yhteisö Suomeen

Digital Commerce Finland haluaa kiihdyttää digitaalisen kaupan kasvua. Uuteen yhteisöön kutsutaan mukaan niin verkkokauppoja ja kaupan alan pk-yrityksiä kuin laajasti digikaupasta kiinnostuneita ja siihen vaikuttavia tahoja.

Digital Commerce Finland on uusi yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen yritys, joka auttaa digitaalista kauppaa kasvamaan nopeammin. Yritys on syntynyt Business Finlandin pitkän ohjelmatoiminnan tuloksena, ja se esiteltiin ensimmäistä kertaa tänään Business Finlandin Experience Commerce -ohjelman järjestämässä tapahtumassa.

”Tavoitteenamme on rakentaa maailman kilpailukykyisin digitaalisen kaupan yhteisö Suomeen. Haluamme koko verkoston voimin kirittää markkinan kasvua ja suomalaista kilpailukykyä sekä vahvistaa toimialan houkuttelevuutta ja vetovoimaa”, Digital Commerce Finlandin toimitusjohtajana marraskuun alussa aloittava Ville Simola kertoo.

Ville Simolalla on monipuolinen tausta liittyen digitaaliseen liiketoimintaan, innovaatioihin sekä startupeihin. Hänellä on myös vahva kokemus yhteisöllisten organisaatioiden johtamisesta. Ville siirtyy tehtävään Maria 01:n toimitusjohtajan tehtävästä. Digital Commerce Director -tehtävään on nimitetty Mirva Sandström. Sandströmillä on pitkä kokemus digitaalisten palveluiden kehittämisestä sekä verkkokaupasta, ja viimeisimpänä hän on vastannut IKEA Suomen verkkokauppaliiketoiminnasta.

”Kyseessä on enemmän yhteisö kuin yritys, joten toivotamme kaikki digitaalisen kaupan kehittämisestä kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi mukaan!” Simola ja Sandström viestivät.
Yhteisön käynnistymistä tukee kuusi perustajaorganisaatiota: Kaupan liitto, Keskisuomalainen, Paytrail, Posti, Sanoma sekä Suomalaisen Työn Liitto. Nämä ja tulevat kumppanit mahdollistavat yhteisölle muun muassa pääosin maksuttomien palveluiden, tapahtumien ja koulutusten tarjoamisen.

Digitaalinen kauppa on Suomelle valtava mahdollisuus

Business Finland on tukenut merkittävällä tavalla kaupan alan kehittämistä ohjelmatoiminnalla: eCom Growth (2016–2018) ja Experience Commerce Finland (2019–2023) ovat auttaneet yli 500 yritystä kasvamaan, kansainvälistymään ja kehittämään digitaalista kauppaa asiakaslähtöisesti. Digital Commerce Finland rakentaa suoraa jatkumoa tänä vuonna päättyvälle ohjelmalle.


“eCom Growth ja Experience Commerce -ohjelmat ovat synnyttäneet tähän maahan aivan uudenlaista kansainvälisen kaupan kulttuuria, joka perustuu vertaissparraukseen ja yhdessä tekemiseen. Tätä työtä uusi yhteisö jatkaa ja vahvistaa edelleen”, sanoo Experience Commerce Finland -ohjelman johtaja Aija Kalander Business Finlandista.


Globaalit jättiläiset jylläävät rytinällä digikaupassa, mutta silti jokaisella suomalaisella yrityksellä on aidosti mahdollisuus menestyä, toteaa Digital Commerce Finlandin hallituksen puheenjohtaja Leevi Parsama. ”Maailman kaikkiin kauppoihin on vain yksi etuovi ja se on jokaisen ihmisen kädessä joka päivä: älypuhelin. Se yritys, joka ymmärtää asiakkaitaan parhaiten, tunnistaa omat kilpailuetunsa ja osaa luoda ensimmäisestä klikkauksesta alkaen erinomaisen asiakaskokemuksen, menestyy markkinassa. Suomen kärkiverkkokaupat osaavat jo tämän asian, mutta uusi Digital Commerce Finland haluaa auttaa kaikkia kotimaisia yrityksiä kasvamaan”, Parsama jatkaa.

Menestys perustuu aktiiviseen ja innostuneeseen yhteisöön

Digital Commerce Finlandin toiminnan ytimessä ovat verkkokaupat, brändit ja kaupan alan pk-yritykset. Mukaan innostetaan laajasti myös eri tahoja, joilla on vahvoja siltoja digitaaliseen kauppaan ja sen menestykseen Suomessa, kuten palvelutarjoajia, alan oppilaitoksia, järjestöjä, julkisen sektorin toimijoita, kehittämisyrityksiä ja pääomasijoitusyhtiöitä. Toiminta käynnistyy vaiheittain syksyn 2023 aikana.


Digital Commerce Finlandille on myös myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena siitä, että yritys on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen.


”Menestyksemme perustuu aktiiviseen ja innostuneeseen yhteisöön. Olennaista on osaajien kohtaamiset ja verkostojen luonti, vertaissparraus ja sitä kautta nopeampi oppiminen. Yhdessä rakennamme toimialan kilpailukykyä ja kasvua, samoin tunnettuutta sekä vetovoimaa, myös kansainvälisesti”, Mirva Sandström kertoo.


Tuotteita ja palveluita rakennetaan eri kasvuvaiheessa oleville toimijoille. Palvelupakettiin kuuluvat erityisesti ajankohtaiset koulutukset ja tapahtumat. Suunnitelmissa on myös rakentaa verkkokauppiaille oma kohtaamistila, jonka sisällä toimii verkkokauppojen kiihdyttämö lupaaville kasvuyrityksille.


“Yhteisö jatkaa ja kehittää eteenpäin myös erinomaista palautetta saaneita Experience Commerce-ohjelmassa luotuja verkkokauppiasklubeja. Tällä hetkellä toiminnassa on jo 22 klubia eri puolilla Suomea ja niissä on mukana jo yli 200 yritystä”, Mirva Sandström iloitsee.

Sandström kannustaa ottamaan rohkeasti yhteyttä, jos yhteisöön liittyminen tai kumppanuuspaketit kiinnostavat.


Lisätietoja:

  • Hallituksen puheenjohtaja Leevi Parsama, Digital Commerce Finland, puh. 040 528 9001, leevi.parsama(at)digitalcommerce.fi
  • Ohjelmasta kiinnostuneet yritykset ja kumppanit: Mirva Sandström, Digital Commerce Director, Digital Commerce Finland, p. mirva.sandstrom(at)digitalcommerce.fi, puh. 0400 984 141
  • Digital Commerce Finlandin verkkosivut: www.digitalcommerce.fi

Digital Commerce Finland Oy on uusi yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen yritys, joka auttaa digitaalista kauppaa kasvamaan nopeammin. Sen tavoitteena on rakentaa maailman kilpailukykyisin digitaalisen kaupan yhteisö Suomeen. Yhteisön käynnistymistä tukee kuusi perustajaosakasta: Kaupan liitto, Keskisuomalainen, Paytrail, Posti, Sanoma ja Suomalaisen Työn Liitto. www.digitalcommerce.fi